Tahraton – liikkuva puhdistuspalvelu

Tahraton on liikkuva siivouspalvelu – erikoispuhdistusta paikan päälle, asiakkaalle sopivaan aikaan.

Kalusteet ja tekstiilit – puhdistus, tahranpoisto, definfiointi.

Hajunpoisto

Pinnat – puhdistus, tahranpoisto, suojakäsittely, myös pienentisöinti!

Vaativat tilat; isot julkistilat

Lisäksi

  • Myös isompien projektien konsultointi!
    Esimerkiksi myytävän asunnon puhdistustarpeen arviointi.
Mainokset

Case: Viininpunainen sohva ja kattokruunu

Asiakkaamme olivat muuttamassa yhdestä asunnosta toiseen. Osan huonekaluista he siirsivät  muutamaksi kuukaudeksi varastoon. Kun kalusteet tuotiin uuteen asuntoon, huomattiin, että yksi sohva haisee voimakkaasti ja epämiellyttävästi.

Kyseessä oli todella kaunis ja hintava huonekalu. Sohvan puisissa paneeleissa oli taidokas ornamentti, istuimet ja selkänoja oli muotoiltu erikoisella tavalla.

Sohvan verhoilun sai melko vaivattomasti irti ja pesun jälkeen paha haju katosi.  Selkänojat, käsinojat ja sisäpehmuste olivatkin jo hankalampia tapauksia. Tunkkainen haju pisti edelleen läpi. Tahraton pyydettiin tarkistamaan tilanne.

Vaihtoehtoisia menetelmiä

Näkyviä homehaittoja ei ollut. Tarjosimme asiakkaalle kaksi vaihtoehtoista palvelua. Ensimmäinen: poistamme hajun erikoismenetlmin ja puhdistamme sohvan. Toinen: asiakkaat vaihtavat vanhan sohvan pehmusteen uuteen, puhdistetut verhoilut laitetaan paikalleen ja me hoidamme jäljelle jääneet osiot.

Asiakkaamme päätti vaihdattaa sohvan pehmusteen. Yleensä markkinoilla on melko laaja valikoima, mutta tässä tapauksessa sohvan erikoinen muoto hankaloitti sopivan täytepehmusteen löytymistä – sellainen olisi ollut saatavissa vain suoraan tehtaalta tilaamalla. Jokaisen sohvaistuimen pehmusteen teettäminen olisi kustantanut noin 100 euroa, odotusaika 2–3 viikkoa.

Tällöin asiakas päätti palata ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Tahraton poisti tunkkaisen hajun kahden vaiheen menetelmällä: ensin tuhottiin tunkkainen löyhkä, sitten palautettiin miellyttävä tuoksu. Tämän jälkeen puhdistimme sohvan vielä perusteellisesti.

Sohva puhdistuksen jälkeen

Myös kattokruunu

Samassa taloudessa puhdistimme myös ison ja elegantin kristallikruunun.

Työ on hienovaraista, mutta erittäin palkitsevaa – ero pölyisen ja himmeän kristallipisaran ja kiillotetun ja kirkkaan pinnan välillä on silmiinnähtävä. Valo taittuu puhtaasta valaisimesta aivan uudella tavalla, tuoden loistokkaan tunnelman huoneeseen.

Kysyimme tapamme mukaan asiakkalta parin päivän kuluttua mitä mieltä hän oli tuloksesta. Vastaus oli: “Ei voi muuta sanoa kuin erinomaista!”.

Mitä kannattaa puhdistaa jouluksi?

Suursiivous on perinteinen puuha ennen juhlia, mutta mitä kannattaisi tilata Tahrattomalta näin Joulun alla?

Sohvakalusteet ovat olohuoneen keskeisiä huonekaluja, joilla on Jouluna suuri kysyntä. Perinteinen tahra vuoden 1998 punaviinistä (vai oliko se glögi?) tuskin kuitenkaan lisää joulutunnelmaa.

Kissanpissan vieno haju ei lisää toivottavaa aromia joulukynttilöiden ja juhlaruokien tuoksuun. Myöskään karvat tai likaiset tassunjäljet eivät ilahduta tavallista enempää.

Juhlaksi toivoisi kirkkaan ja puhtaan kodin. Puhdas matto on arvokas huomionosoitus kodille.

Joulutunnelma syntyy kynttilävalosta. Vai ovatko valot sammuksissa, koska kattokruunun vuosikausien saatossa kerrostuneessa pölykerroksessa kelluu epämääräisyyksiä? Valaisimen puhdistus ei ole lomakiirressä päällimäisenä mielessä, joten sen voi antaa huoletta hoidettavaksemme.

Tilaa Tahraton pian – toimimme vielä Jouluviikolla.

Kissanpissa

Pahaa hajua? Kissanpissan tahroja? Ongelmakisuleita?

Tahrattoman kissanpissan puhdisatuspaketti saattaa tilan taas raikkaaseen ja tahrattomaan kuntoon. Muita lemmikkejä?

Kissanpissan puhdistuspaketti (sis alv 24 %)
1. Tilauksen arviointi ja suunnittelu – 0 €
2. Ensimmäinen puhdistuskerta – 65 €
3. Seuraavat käynnit tarvittaessa – 45 € / kerta
4. Kohteen (sänky, sohva, ym.) erikoipuhdistus hinnaston mukaan

Myös tämän Tahraton-palvelun tilaavat yksityishenkilöt ovat oikeutettuja kotitalousvähennykseen.

Kuinka homma toteutuu?

Kun hajun lähde on asiakkaan tai Tahrattoman toimesta paikallistettu, suoritamme hajun ja tahran poiston yhden tai useamman käynnin yhteydessä (n. 1–3). Tarvittavien käyntien määrän pystymme arvioimaan ilmaisen arvion yhteydessä. Sen jälkeen kun hajun- ja tahranpoistokäsittelyt on tehty yhden tai useamman kerran aikana, syväpuhdistamme kohteen (maton, sängyn, kalusteet) perusteellisesti: näin saadaan palautettua alkuperäisen veroinen puhtaus.

Kerromme aina asiakkaalle mikä on mahdollista ja mikä ei sekä selvitämme eri puhdistusprojektin vaiheet. Olemme koonnet aiheesta lisätietoa myös tälle sivulle.

Pakettitarjous ei koske erittäin hienovaraisia kohteita, kuten silkkimattoja. Kysy kuitenkin meiltä lisätietoa, jos asia on sinulle ajankohtainen!

Ota rohkeasti yhteyttä, katsotaan yhdessä!
Tarjoamme aina ilmaisen arvion ja testipesun.

Case: Valkoinen sohva ja antiikkikalusteet

Domino 2666 -sohva. Kuvan lähde: Vepsäläinen.

Toteutimme taannoin tilauksen, jossa toivottiin suuren valkoisen sohvan sekä puisten antiikkikalusteiden puhdistusta. Jälkimmäiseen lukeutuivat muun muassa pöytiä ja kaappeja.

Nahan puhdistus ei kaipaa pelkästään asiantuntemusta ja tarkoituksenmukaisia puhdistusaineita ja –välineitä, vaan myös aikaa. Tämä johtuu siitä, että nahkaverhoilluissa kalusteissa on usein paljon uomia ja koloja, johon kerääntyy erityisen paljon likaa – ikään kuin sateen tuomat roskat ränneihin. Myös käsinojat ja selkänojat houkuttelevat monenlaisia epäpuhtauksia. Näiden eritysalueiden puhdistus on ajoittain tehtävä useampaan kertaan erinomaisen tuloksen saamiseksi.

Tilaus on harvoin mahdoton, sillä onneksi nahka on kiitollinen materiaali. Korkeatasoisen puhdistuksen ja emulgoinnin jälkeen puhdas nahkaverhoilu näyttää kirkkaalta ja arvokkaalta.

Kyseinen asiakastilaus oli erityinen myös siksi, että tilaajana oli lapsiperhe.

Perheessä, jossa on eri-ikäistä jälkikasvua, myös antiikkikalusteet saavat muistoksi monenlaisia merkintöjä lasten aktiviteeteistä. Esimerkkejä löytyy muun muassa tussipiirustuksista ja maitotahroista aina rasvaisiin kädenjälkeen pöydällä.  Tämähän on täysin ymmärrettävää lapsiperheen arkea. Korkeatasoisilla puhdistus- ja kiillotusaineilla Tahraton sai kuitenkin palautettua antiikkikalusteiden ja sohvan uudenveroisen puhtauden.

Case: Design-divaanin puhdistus

Kuva: apartmenttherapy.com

Vantaalla asuva asiakas tilasi puhdistuksen sohvalleen. Erikoista tilauksessa oli se, että kyseessä oli hintava ja laadukas lisätyynyillä varustettu, jännittävän muotoinen design-huonekalu.

Divaanin materiaalina oli hyvin vahva, valkoinen 100% puuvillaverhoilu. Tekstiili on laadukas, mutta myös vaativa.

Asiakas kertoi puhdistavansa divaanin säännöllisesti imurilla. Tahranpoistoon hän on käyttänyt sopivia tahranpoistoaineita. Ajan myötä valkoinen verhoilu on kuitenkin likaantunut ja kaipasi tehokkaimpia puhdistuskeinoja.

Tähän tilaukseen oli tarkoin valittava (melko harvinaisia) tehokkaita, mutta samalla hienovaraisia kemikaalisia puhdistusaineita. Kiitos vielä alihankkijakumppanillemme yhteistyöstä!

Lisäksi piti tiivisti seurata valitun menetelmän noudattamista sekä sopivan puhdistuslämpötilan ylläpitoa. Koko puhdistusprosessi suunnittelusta toteutukseenoli tehty positiivisessa mielessä pedanttisella tarkkuudella.

Haastetta divaanitilaukseen toivat puhdistuksen aikana comebackin tehneet, vanhat tahrat – ne olivat aikanaan tahranpoiston yhteydessä kadonneet aivan verhoilun pinnalta, mutta pinnan alla muhinut lika palasi näkyviin syväpuhdistuksen aikana. Tahrat kuitenkin saatiin pois – aivan kuten yrityksen nimi lupaakin.

Lopputuloksena oli lumenvalkoinen, uuden veroinen arvohuonekalu ja meidän mielestä aina tärkein – tyytyväinen asiakas.

Tekonahka

Tekonahan ja nahan puhdistus eroavat toisistaan. Tässä artikkelissa käsitellään juuri tekonahan ominaisuuksia – tietoa aitojen nahkapintojen puhdistuspalveluistamme löytyy täältä.

Tahraton puhdistus tekonahkapinnoille:
Testipesu pieneelle alueelle
Esipuhdistus
Varsinainen puhdistus sopivalla menetelmällä

Kuinka erottaa tekonahan aidosta nahasta?

Vaatteissa ja jalkineissa tekonahan tunnistaa salmiakkikuviosta. Kalusteissa erottaminen voi olla vaikeaa jopa alan asiantuntijoille. On kuitenkin olemassa joukko erilaisia tunnistuskeinoja.

Aito nahka

  • karhea, nukkainen nurja puoli
  • paksuhko
  • nahalle ominainen haju
  • lämpenee hiukan käden alla
  • vesipisara tummentaa väriä ja imeytyy

Tekonahka

  • sileä nurja puoli
  • ei kovin paksu
  • muovinen haju tai hajuton
  • kostuu hiukan käden kosketuksesta
  • vesipisara ei muuta pinnan väriä

Mikä on tekonahka?

Tekonahka on nimensä mukaisesti keinotekoinen, polymeerinen ja kalvomainen pinnoite, jolla päällystetään muun muassa kalusteiden puuvilla- ja trikookangasta sekä muita alustoja. Yksinkertaisesti sanottuna tekonahka on muovin kaltainen materiaali.

Päällysteenä tai imeytyvänä materiaalina käytetään useimmiten keinotekoista kautsua eli raakakumia sekä tervaa, nitroselluloosaa ja öljyä. Tekonahka voi olla sileää tai embossattua, jolloin pinnassa on upotettua tai kohotettua kuviointia. Myös pinnan tekstuuri, tiheys ja väritys vaihtelevat.

Tekonahka kaluste- ja autoteollisuudessa

Tekonahka on hyvin yleinen materiaali, jota käytetään muun muassa kenkien, laukkujen ja vaatteiden valmistuksessa. Myös auto- ja kalusteteollisuudessa käytetään niin sileää, kuin embossattua tekonahkaa. Sileä materiaali on helpompaa puhdistaa, kuviorakenteisessa pinnassa on puolestaan mukavampi tuntu.

Tekonahan hyvät ominaisuudet

Materiaalina tekonahka on luja pinnoite, joka kestää kohtalaisen hyvin kulutusta ja mekaanisia rasitteita. Materiaalilla on myös pitkä elinkaari. Vaikka tekonahka ei itsessään hylji likaa, sitä on suhteellisen helppoa hoitaa ja sen hygieeniset ominaisuudet ovat hyvät. Materiaali on suosittu kalustepinnoite myös visuaalisen monimuotoisuudensa ja kosketustuntumansa ansiosta.

Materiaalin huonot puolet

Pinttyneiden tahrojen osalta tekonahka on vähintäänkin haastava.

Paljain silmin tekonahka näyttää yhtenäiseltä, sileältä materiaalilta. Mikroskoopilla katsottuna rakenne onkin monimutkaisempi. Esimerkiksi kalusteissa käytetty materiaali voi olla hyvinkin huokoista. Tällöin lika, sanotaan vaikka kissan pissa, imeytyy syvälle huokosiin ja ikään kuin lukkiutuu paikalleen. Rätillä lika vain leviää, mutta ongelma ja haju ovat hyvässä turvassa.

Tekonahalla verhoiltujen kalusteiden ja istuinten huolto

Arkisessa puhdistuksessa olennaista on säännöllinen imurointi ja kostealla rätillä pyyhkiminen. Erikoispuhdistusta varten on hyvin suositeltavaa kääntyä ammattilaisen puolelle – kun vahinko on tapahtunut (öljyä BMW:n valkoisilla penkeillä tai tussitahroja sohvalla), kotikonstit voivat pinnan haasteellisuuden takia vain pahentaa asiaa.