Milloin tilata erikoispuhdistuksen? Enkö voisi tehdä itse?

Kotona voi monet asiat tehdä helposti itse. Samoin yritysten ylläpitosiivouksen, kuten ikkunoiden pesun tai imuroinnin voi toteutta joko itse tai siivouspalvelun kautta. Tahraton erikoispuhdistus on paikallaan kun itse tekemällä asia ei ratkea tai jopa pahenee eikä siivous riitä.

Teemme työn paikan päällä – yksityisille ja yrityksille.


Tahraton auttaa, kun haasteena on esimerkiksi

  • vaikeat tahrat, pahat hajut
  • aikataulu
  • julkinen, aktiivinen tila
  • kohteet, joita ei saa pesulaan tai edes ovesta ulos
  • lapsiperheen tai lemmikkikodin kalusteet ja pinnat
  • puhdistus allergikon kodissa

Vaikeat, vanhat tai häiritsevät tahrat ja hajut

Mustikka, kynsilakka, punaviini, purukumi, öljy, maali, tussi, kahvi, pitsa, pepsi – olemme puhdistaneet nuo kaikki.

Erityisesti syvälle imeytyneiden tahrojen putsaaminen kaupan tuotteilla voi tehdä hallaa – niiden käyttö saattaa vaan levittää tahran esiintymää pinnalla tai pahimmillaan kiinnittää vielä lujemmin paikalleen. Käytämme erikoiskemikaaleja ammattilaismenetelmin. Hoidamme myös hajunpoiston, mm. kissanpissan ja tupakan hajun.

Mitä tuoreempi tahra, sitä kevyempi Tahraton-käsittely

Kun aika on kortilla

Olemme erikoistuneet tehokkaaseen toteutukseen. Suunnittelemme tilauksen etukäteen. Pyrimme parhaaseen tulokseen optimaalisessa ajassa – olipa kohteena pieni toimiston raikastaminen tai ison ravintolan kalustehuolto juuri ennen avajaisia.

Tahraton – Veni, Vidi, Vici

Käytetyn kalusteen tai maton puhdistus ja ilmeenkohotus

Esimerkiksi sohvat ja nojatuolit keräävät likaa. Värjäytymiä ja tahroja tulee muun muassa vaatteista, ruoasta, hiuksista ja rasvaisista sormenjäljistä. Jos esimerkiksi löysin makean käytetyn divaanin, mutta siinä on ikävä tahra, Tahraton on avuksi. Samoin jos vaikkapa rakkaalla kotisohvalla on ikää, kankaalla värjäytymiä ja pepun kohdalla painautumia, Tahraton voi auttaa freesamalla sohvan lähes alkuperäiseen kuntoon.

Asiakkaiden parhaita kommentteja ovat olleet: ”En muistanutkaan, että tämä oli näin hienon värinen!”

Uuden kalusteen tai maton desinfiointi

Sängyt, sohvat, matot ja verhoilut ovat saattaneet tulla kaukaa ja seisseet ennen kotiin tai toimistoon tuloa pitkään varastossa. Desinfioinnin jälkeen upouusi kaluste on taatusti puhdas myös sisäisesti.

Teemme  desinfioinnin myös vanhemmille pinnoille ja kalusteille.

Kalusteet, matot ja muut kohteet, joita ei voi viedä pestäväksi

Miten puhdistaa sängyn? Tai ison maton? Kuka hoitaa laiskanlinnan pesun? Jos jotakin pitää puhdistaa paikan päällä, liikkuva erikoispuhdistus Tahraton on avuksi.

Puhdistusmenetelmät

  • Kuivapesu
  • Syväpesu (kemiallinen pesu)
  • Höyrypesu
  • Vaahtopesu
  • Tilauskohtaiset menetelmät

Kuivapesu

On olemassa muutamia keinoja toteuttaa kuivapesu. Yhdistävänä tekijänä on se, että kaluste (sohvat, sänky, verhoilu tai muu kohde) jää puhdistuksen jälkeen nimensä mukaisesti lähes kuivaksi.  Kuivapesussa näkyvä pinta jää kauniiksi ja puhtaaksi. Jos kalusteita ei ole aikaisemmin puhdistettu tai siitä on aikaa, suosittelemme aloittamaan syväpesusta.


Syväpesu

Syväpesuun käytämme ammatitason laitteistoa, vettä ja tarvittavia puhdistuskemikaaleja. Syväpesussa tarvitaan useamman tunnin kuivumisaika, joka riippuu lian määrästä. Kuivumisaikaa voi tosin lyhentää vaikkapa tuulettimella. Syväpesu on niin perusteellinen toimenpide, että yleensä yksi kerta vuodessa riittää.


Höyrypesu

Kun kaluste tai verhoilu on suhteellisen hyvässä kunnossa tai kodissa on allergikkoja, höyrypesu on hyvä menetelmä. Höyrypesu on hyvin suosittu Amerikassa ja Australiassa. Höyryn avulla sohva kuivuu parissa-kolmessa tunnissa. Höyrypesua voi teettää muutaman kerran vuodessa esimerkiksi ylläpitotoimena. Lue myös mattojen ekologisesta pesusta.


Vaahtopesu (Uusi!)

Erinomainen puhdistusmenetelmä silloin kuin pinnan pitäisi kuivua nopeasti. Soveltuu hyvin esimerkiksi mattojen puhdistukseen. Ideaalinen menetelmä hankalille materiaaleille, joille muut puhdistustavat eivät sovi sekä tilanteisiin, jossa nopeus ratkaisee. Vaahtopesua käytetään lisäksi arvokkaiden pintojen ja antiikkikalusteiden huoltoon ja silloin kun puhdistukselle asetetaan erittäin korkeat laatuodotukset.