Sänkyjen ja patjojen puhdistus

Patjaan ja petauspatjaan kertyy yllättävän paljon pölyä ja pölypunkkeja. Päälle kerrostuvat vielä kehosta irtoava kuiva iho, hiki, kuona-aineet sekä erilaiset jalkojen mukana kulkeutuvat muruset, hiukkaset ja liat. Myös ikävät ja oudot hajut saattavat ilmetä.

Sänky on hyvin vaikea kohde: harvalla on voimia tai edes aikaa puhdistaa sitä perusteellisesti. On kuitenkin hyvä muistaa, että nukkuminen vie lähes kolmanneksen elämästä.

Likaiset patjat ja sängyt aiheuttavat jatkuvaa altistumista pölylle, mikä puolestaan voi altistaa pölyallergialle ja jatkuvalla tukkoisuudelle.

Mitä tehdä?

Perinteisesti sänkyjä on puhdistettu niin, että patjat on viety ulos tampattavaksi ja jätetty esimerkiksi yön yli pakkaseen. Metelmä palvelee tarkoitusta, mutta käytännön järjestelyt voivat osoittautua aika vaikeaksi varsinkin kodeissa, joissa ei ole parveketta tai omaa pihaa.

Tahraton-palvelut sängyille ja patjoille: HYLA-puhdistus, perinteinen pesu ja erikoispesu.

Syväpuhdistus höyrypesulla

Käytössämme olevilla laitteilla pystymme tekemään saman ilman, että patjaa tarvitsisi raahata ulos. Patjan tekstiilistä saadaan imettyä vuosien saatossa kertynyt pöly. Sänky on käsittelyn jälkeen puhdas, raikas ja desinfioitu. Myös pölypunkit on poissa!

Höyrypesun jälkeen patjojen on annettava kuivua muutama tunti. Kuivuminen on tosin otettu huomioon menetelmän kehityksessä, joten esimerkiksi sijauspatjaa ei tarvitse ripustaa tai runkopatjaa viedä ulos kuivumisenkaan ajaksi.

Kuivapesu

Sängyt on mahdollista myös kuivapestä. Kuivapesun jälkeen patja on lähes heti valmis pedattavaksi.

Tahroja patjassa? Ujostuttaako?

Jos patjalla on tahroja (esimerkiksi pissaa, verta, eritteitä, ruokatahroja ym.) puhdistukseen tarvitaan myös tahranpoistoaineita. Miten tuoreempi tahra, sitä paremmat mahdollisuudet sen poistamiseen.

Ei syytä ujosteluun! Meille tahrat ovat sama asia kuin karies hammaslääkärille.

Mikäli kynnys näin henkilökohtaisen huonekalun puhdistamiseen on korkealla, lue tämä artikkeli tai tutustu referensseihimme.

Myös kehdot, lasten sängyt ja lemmikkien pedit

Sänky tuo mieleen usein aikuisten runkopatjan. Puhdistamme toki myös muut unisijat, kuten vauvojen kehdot, lastensängyt ja lemmikkien (koirin, kissojen) unityynyt ja tekstiilipatjat. Kysy lisää info(@)tahraton.com.

Matot ja mattopäällysteet

KerroksetMattoja ja mattopäällysteitä imuroidaan usein. Tavallinen imurointi poistaa melko hyvin pinnalla olevan lian ja pölyn. Ajan kuluessa kankaaseen ja mattokuitujen väliin kerääntyy merkittävä määrä pöly- ja likahiukkasia. Myös maton omat langat nukkaantuvat, mikä edesauttaa pölyn kerrostumista. Tämä likakerros on mahdollista poistaa ainoastaan erikoismenetelmin ja siihen tarkoitetuilla puhdistusaineilla.

Miksi käyttäisin Tahraton palvelua? Tarjoamme:

  • mattopuhdistuksen paikan päällä
  • asiakkaalle sopivana aikana, myös iltaisin ja viikonloppuisin
  • asiantuntijan käynti paikan päällä ja työn arvio ilmaiseksi
  • varmistamme pienellä testipesulla puhdistuksen laadun
  • yksityisille kotitalousvähennys jopa 60%

Puhdistamme kaikenkarvaiset ja -kokoiset matot kotitalouksissa, yrityksissä ja julkisissa tiloissa. Myös laadukkaat silkkimatot, itämaiset matot ja muut käsintehdyt matot.


Kemiaallinen mattojen syväpuhdistus

matto2Tämä puhdistusmenetelmä suositellaan silloin, kun mattoja ei ole puhdistettu pitkään aikaan tai niissä on paljon tahroja – esimerkiksi kaatunut viini, rakkaiden lemmikkien jätökset tai muut arjen jäljet.

Puhdistus toteutetaan Chemspecin teknisten suositusten mukaan. Chemspec on johtava kansainvälinen yritys, joka on toiminut mattojen ja tekstiilien puhdistusteknologian kehittäjänä yli 40 vuotta. Kemikaalit ovat testattuja ja turvaallisia: niitä hyödynnetään muun muassa lukuisissa hotelleissa ja ravintoloissa.

Mitä teemme käytännössä?
Esivalmistujen jälkeen toteutamme varsinaisen kemiaallisen puhdistuksen: maton pinnalle levitetään puhdistusseos, joka poistetaan tarvittavan ajan kuluessa. Samalla matosta poistuu syvällä oleva lika ja pöly. Käsittelyn jälkeen pinta jää hieman kosteaksi – kuivuumiseen pitää varata muutama tunti. Tämän jälkeen kotianne tai toimitilaanne koristaa silmiinnähtävän puhdas ja kaunis matto.

Mattojen ja mattopäällysteiden ekologinen höyrypesu

LankamattoTämä vaihtoehtoinen metelmä soveltuu erinomaisesti esimerkiksi allergikon kotiin. Menetelmä soveltuu hyvin myös vuosittaiseksi ylläpitöratkaisuksi vaikkapa melko uusille tai jo kemikaalisesti aikaisemmin puhdistetuille matoille. Höyrypesu on kemikaalivapaa, ekologinen menetelmä.

Mitä teemme käytännössä?
Matto puhdistetaan höyrymetelmään sopivalla laitteistolla. Noin tunnin kuluttua käsittelystä, maton kuivuttua, mattopinta näyttää puhtaalta ja värit raikkailta.

Kuivapesu

mattoSuosittelemme kuivapesua silloin, kun ei haluta odottaa maton kuivumista. Se on myös usein optimaalisin valinta esimerkiksi silkkimatoille, käsintehdyille matoille ja itämaisille matoille. Tällaisissa matoissa saattaa olla peruskemikaaleille hyvin herkkää luonnonväriä ja ne vaativat varovaisuutta. Lisäksi kuivapesu toimii höyrypesun tavoin raikastavana pintapuhdistuksena.

Mitä teemme käytännössä?

Esivalmistelujen jälkeen matolle levitetään likaa absorboivaa kuivapesuainetta, joka poistetaan vaikutusajan jälkeen kuivapesulaitteella. Käsittelyn jälkeen matto on heti käyttövalmis.