Woodnotes maton pesu? Kalusteissa tahra?

Mietitkö kuinka puhdistaa likaantuneen Woodnotes paperinarumaton? Tai onko käytössäsi Woodnotesin kalusteita, jotka kaipaavat puhdistusta?

Pienet ja tuoreet tahrat voit huoletta puhdistaa itse. Tahraton osallistui Woodnotesin huoltovideon tekoon. Suosittelemme katsomaan! Videossa on ohjeistettu askel kerralla kuinka kotona tehtävä puhdistus tapahtuu.

Jos tahra on vanha, pinttynyt ja/tai vaikea (esimerkiksi marjakiisseli valkoisella matolla), tutustu Woodnotesin kalusteiden ja mattojen puhdistuspalveluumme ja ota rohkeasti yhteyttä! Kerro rehellisesti mitä on tehtävissä ja mihin hintaan. Palvelumme on kotitalousvähennyskelpoinen.

 

 

Kun iäkäs koira pissaa alleen – Vinkkejä suojaamiseen ja siisteyteen

Amanda

Amin muistolle 1997-2015

Kettuterierrimme ”Ami” Amanda oli kirjoitushetkellä jo kunniakkaat 17 vuotta saavuttanut lady. Ikä tuo arvostusta, mutta myös joitakin hygieniahaasteita. Virtsankarkailu on yleistä vanhemmilla koirilla, nartuilla enemmän kuin uroksilla. Pissaa saattaa karata erityisesti unen aikana, mutta myös päivisin lenkkien välissä. Iän lisäksi taustalla saattaa olla terveyteen liittyviä muutoksia. Amandalla virtsankarkailu alkoi tulehduksen ja kohdunpoiston jälkeen; tiputtelua saatiin hallintaan siihen sopivilla lääkkeillä pitkäksi aikaa, mutta tämän jälkeen pärjäsimme ilman.

Lääkkeiden sijasta keskitimme huomioomme kolmeen seikkaan:

  • Juomavettä tarpeeksi, mutta ei liikaa (toki myös seniorille sopiva ravinto)
  • Tiheämmät, lyhyemmät lenkkeilyajat (4-6 krt/pv)
  • Suojaaminen

Suojat virtsankarkailuun

Yksinkertaiset ratkaisumme ovat olleet seuraavia:

välineet

Nukkumapaikka

Petinä toimii seuraava rakennelma: 1) muovipussi 2) sanomalehdet, 3) pehmeä, imukykyinen alustasuoja (esimerkiksi Abri Soft) sekää 4) päälle laitetettava kangaspala tai pyyhe. Vanusuoja itsessään ei ole niin miellyttävä koiralle, koska se saattaa tarttua kynsiin ja liukua helposti alta. Pyyhe tai muu pehmeä liina tekee rakennelmasta petimäisen. Varastossamme oli useita tällaisia kangaspaloja, suurin osa käytöstä poistuneita lakanoita, joita on leikattu pienemmäksi. Useampi kappale on hyödyksi: yksi käytössä, osa pesussa, osa kuivumassa. Alustasuoja vaihdetaan tarvittaessa.

Suojahousut

Eläinkaupoissa on myynnissä narttujen juoksuaikaa varten tarkoitetut pöksyt (esimerkiksi tällaiset). Samoja pöksyjä voi käyttää myös seniorikoirilla. Meillä oli käytössä kolmet, samasta syystä miksi myös lakanoita on useampia – yhdet päällä, yhdet pesussa, yhdet odottamassa. Kannattaa kokeilla mikä on sopiva koko (S, M, L) – väliin tulee vielä suoja! Periaatteessa pöksyt voi tehdä myös itse – tärkeintä vaan mitata, että kangas on tarpeeksi iso eikä solmimisen jälkeen kiristä koiran mahasta.

Inkontinenssisuoja

Housuihin kiinnitimme vessa- tai talouspaperin sijasta inkontinenssisuojia (esim. Rainbow). Ne pysyivät kuivina pidempään (myös yön yli) ja tarrojen ansioista eivät lähteneet pöksyistä helposti. Myös tavalliset kuukautissuojat sopivat, mutta ne eivät ole niin pitäviä ja vaihtamista pitää tehdä useammin. Suojia kuluu 3-5 kpl päivässä.

Nopea vinkki: suojaan voi saksilla tehdä reijän häntää varten ja pujottaa samalla lailla kuin pöksytkin – pysyy paremmin paikallaan.

Suurin osa edellä mainituista tarvikkeista löytyy lemmikeille suunnatuista puodeista; suojat myös isommista ruokakaupoista. Toivottavasti vinkeistä on apua! 🙂 Pitkää iloa myös vanhemmista lemmikeistä!

PS. Tässä on vielä hyvä artikkeli koirien virtsankarkailusta.

PPS. Jos koiralle kävi suurempi vahinko ja kalusteet tai matto ottanut osansa, Tahraton auttaa.